tiistai 28. helmikuuta 2017

59. Enya - May it Be

59. biisi on Enya - May it Be






Mainitsinkin jo aikaisemmin, että olin aikoinaan tosi kova LotR -elokuva fani. Varsinkin Sormusten ritarit -elokuva on tullut nähtyä todella monta kertaa, mistä tämä biisikin on. Muistan yhden kesäisen yön kun olin yksin kotona ja katsoin elokuvan kolme kertaa peräkkäin yhden illan ja yön aikana. Tosin, viimeisen katselukerran aikana nukahdinkin jo kesken elokuvan. 

Tuona iltana tein jopa oman hahmon elokuvaan. Kirjoitin eräänlaista fanfictiotakin. Tarkoitus oli kirjoittaa joskus ihan kirjakin tästä hahmosta ja hänen seikkailuistaan, mutta se jäi. Hahmo tosin jäi elämään, tavallaan näihin päiviin asti. Kyse on alter egostani Lillistä, Lilith Evolystä. 

Lilith on puoliksi haltia ja puoliksi hobitti joka eli Bilbon luona samaan aikaan kuin Frodokin sen jälkeen kun örkit tappoivat Lilithin vanhemmat kun nämä olivat vauva-Lilithin kanssa piknikillä metsässä. Lilith seikkaili mukana ensin Sormusten herran tarinassa ja sen jälkeen tämä lähti omille seikkailuilleen Seisel hevosensa kanssa. Lilithillä oli erikoisuus, että hän osasi puhua eläinten kanssa ja hän oli todella taitava jousiampuja ja miekkailija.

Matkan varrella sain aineksia tarinoihin mm. chatroolipelien kautta joita pelasin hahmollani aikoinaan vanhassa Kissin chatissä. Siellä kohtasin muutaman herkullisen hahmon joiden oli tarkoitus päästä kirjaan asti, Varna ja "The Man". Muistan vieläkin noista pelisessioista jotain ja itseasiassa meillä jäi oikeastaan Varnan kanssa peli keskenkin :/ Muistan, että otin pelit talteen mutta minulla ei ole hajuakaan missä nämä tiedostot tällä hetkellä ovat... Piirsin (tai oikeamminkin yritin piirtää) kuviakin tarinasta ja se vihko minulla onkin edelleen tallella.

Lilithin nimestä tuli jossain vaiheessa sekaannuksia. Luulin, että olin keksinyt nimen täysin omasta päästäni mutta kun sain kyselyitä, että olenko se demoni Lilith, oli minun pakko alkaa tutkimaan asiaa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Lilith olikin Aatamin ensimmäinen vaimo. Tämä ei kuitenkaan suostunut alistumaan miehensä alle joten hänet karkotettiin Paratiisista ja hänestä tuli jonkinlainen lapsia syövä demoni. Siinä pähkinänkuoressa. Minun hahmoni on kyllä kaukana demonista vaikka kova mimmi onkin ja osaa pistää miehille ja örkeille ja ties mille kampoihin. 

Tutustuin LotRin myötä Enyaan hieman enemmän. Toki olin aikoinani kuullut Orinoco Flown jne. mutta en ollut kauheasti kiinnittänyt huomiota tuohon outoon musiikkiin. May it Ben myötä aloin pitämään Enyasta enemmän mutta pakko myöntää, etten siltikään ole kuunnellut tarpeeksi jotta osaisin jotain kunnollista sanoa Enyasta ja hänen tuotannostaan. Hän on myös pysynyt tiukasti poissa julkisuudesta vaikka yksi kuuluisimmista irlantilaisista muusikoista onkin. Opin tätä listaa tehdessä, että hän on ollut myös Clannadissa. Siitä bändistä ja irkku/keltti fanituksestani varmaankin lisää myöhemmin. 

Tämä biisi on todella kaunis, mielelläni sitä laulan ja lauloimme sitä aikoinaan myös Lauluyhtye Vocal!issakin. Mutta se on yllättävän vaikea biisi. Se on niin rauhallinen ja puhdas ja se tekee siitä vaikean. 

Kappale: May it Be
Esittäjä: Enya
Albumi: The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring
Julkaistu: 2002
Levy-yhtiö: WEA
Genre: Soundtrack / New Age

Tekijät
Enya
Roma Ryan
Nicky Ryan

-------------------------------------------

59th song is Enya - May it Be

I think I mentioned earlier that I was a big LotR movies fan back in the days. Especially, I've seen The Fellowship of the Ring movie many times and that's the movie where this song is from. I remember one summer night when I watched the movie three times in a row during the night. Of course, I fell asleep during the third time. 

On that night I even made my own character into the movie. And I kind of wrote some fan fiction back in the days. I was going to write a book about the character and her adventures also someday, but I never did. Although, the character still kind of lives even in these days. It's my alter ego, Lilli, Lilith Evoly. 

Lilith is half elf, half hobbit who lived with Bilbo at the same time as Frodo, after her parents were killed by the orcs when they were on a picnic at the forest with baby Lilith. Lilith was involved with the story of The Lord of The Rings and after that she went on her own adventures with her horse, Seisel. Lilith had a special gift that she could talk to the animals and she was also talented archer and swordswoman. 

On the way I got some ideas from chat role playing which I played with my character in old Kiss chat. There I met few delicious characters which I was going to include in my book, Varna and "The Man". I still remember some games which we played and actually we didn't really finish our game with Varna :/ I remember I recovered the games but I don't have a clue where those files are now... I also draw (or should I say, I tried to draw) some scenes from the story too and at least that notebook is still in good safe. 

I had some mixing up about the name Lilith. I thought that I had made the name up, but when some were asking if I was that demon Lilith, I had to start looking what they were talking about. And yes, I found her. She was the first wife of Adam, but she didn't want to submit to her husband so she was banished from the Paradise and she became to be child eating demon. In a nutshell. My character is nothing like the demon Lilith, although my Lilith is also tough gal who can kick against men, orcs and whatever. 

With LotR I also got to know Enya more. Of course, I had heard Orinoco Flow etc. but I had never really took notice of that odd music. After May it Be I started to listen Enya more, but I haven't listened it very much so I couldn't say anything about her or her music. She has also been very careful of her publicity, although she's one of the most famous musicians' in Ireland. I also learnt, while making this list, that she has been on Clannad, also. Maybe later more of that band and about my Irish/Celtic phase. 

This song is very beautiful and I sing if with a delight, we also sang is with our singing group Vocal! But it's very hard song actually. It's so calm and clean and that's what makes it so difficult. 

Song: May it Be
Performed by: Enya
Album: The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring
Released: 2002
Label: WEA
Genre: Soundtrack / New Age

Credits
Enya
Roma Ryan
Nicky Ryan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti