sunnuntai 19. helmikuuta 2017

50. Gjallarhorn - Suvetar

50. biisi on Gjallarhorn - Suvetar



Tämä on ensimmäinen biisi jonka lauloin kuorossa moniäänisesti. Olin lukiomme kuorossa Very Nice ja lauloimme etnomusiikkia, osan biiseistämme oli musiikinopettajamme tehnyt itse. Ne olivat hyviä biisejä vaikkakin epäilen, että olin ainoa joka niistä todella piti.

Suvettaren myötä kiinnostuin todella etnomusiikista sekä suomalaisesta mytologiasta.

Olen ateisti, mutta jos minun jokin uskonto olisi pakko valita, valitisisin Suomen uskon. Minusta käy jotenkin paljon paremmin järkeensä, että kunnioitetaan omia esivanhempia kuin jotain tuntematonta ja salaperäisempää (vaikkakin, minun on pakko myöntää, että en tiedä saati tunne omia esivanhempiani kovin pitkälle, haluaisin kyllä tietää!). Minussa on kuitenkin osia omista esivanhemmistani. DNA:ni on kokoelma omia esivanhempiani yhdessä. Pidän myös maahisten, tonttujen, menninkäisten, hiisien ja ties minkä ideasta. Suomen usko on nimenomaan luonnonusko ja siinä esivanhempien lisäksi kunnioitetaan luontoa. Luonto on aina ollut minulle tärkeä. Pidän myös paljon historiasta ja mielestäni kaikki suomalaiset vanhat uhriperinteet ja vuodenaikojen mukaan eläminen ja vuodenaikojen juhlistamiset ovat hienoja. 

Gjallarhornia löytyy Spotifystä yhden levyllisen verran mutta ei tietenkään tätä levyä jossa Suvetar on. Joudutte tyytymään vain Youtuben huonoon videonlaatuun. 


Kappale: Suvetar
Esittäjä: Gjallarhorn
Albumi: Sjofn
Julkaistu: 1999
Maa: Suomi
Genre: Kansanmusiikki


-------------------------------------

50th song is Gjallarhorn - Suvetar

This song was the first one which I sang in choir as a part song. I was in my high school's choir called Very Nice and we sang folk songs, some songs were made by our music teacher. They were really good, but I doubt I was the only one who really liked them. 

Through Suvetar I really got interested in folk music and also in Finnish mythology.

I'm an atheist, but if I had to choose one religion it would be Finnish neopaganism. It makes sense for me to honor my own ancestors than something unknown and mysterious (although, I must admit, I don't really know anything about my ancestors, but I would really like to know!). After all I have parts in me that are from my ancestors. My DNA is a collection of all my ancestors together. I also like the idea of gnomes, elves, pixies, demons etc. Finnish neopaganism is especially natural religion and in addition honoring ancestors it honors nature. Nature has always been important to me. I also like history and I think those old Finnish sacrifice traditions, living in harmony with the seasons and celebrating the seasons are wonderful. 

I found Gjallarhorn in Spotify but there was only one album and it wasn't the one which had Suvetar in it. I had to settle with only bad Youtube video. 


Song: Suvetar
Performed by: Gjallarhorn
Album: Sjofn
Released: 1999
Country: Finland
Genre: Folk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti