keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

101. Kotiteollisuus - Tämän taivaan alla

101. biisi on Kotiteollisuus - Tämän taivaan alla






Vihdoin Kotiteollisuutta. 

Tutustuin bändiin kunnolla puolisoni kautta. Olin toki kuunnellut muutamaa biisiä aikaisemminkin ja pitänytkin niistä mutta muu tuotanto oli vielä jäänyt kuuntelematta. Olen nähnyt bändin jo pari kertaa livenäkin. 

Kotiteollisuus on ristiriitainen bändi. Äijärähinää ja sovinismia mutta sanoitukset ovat välillä hyvinkin syvällisiä. Kotiteollisuus on yhtä ristiriitainen kuin sen keulahahmo Jouni Hynynenkin. Hynysellä on selvästi eri rooleja. Bändin joukossa hän on rellestävä sovinisti äijä, kirjailijana mietteliäs ja syvällinen. Haluaisin kyllä tutustua Hynysen kirjailijaminään enemmänkin kuin bändiminään. 

Hynysen kirjoja löytyy ja niitä mielelläni luen. 

Kotiteollisuudelta oli hankala valita biisiä ja varmaan vielä muutama tulee, mutta tämä biisi valikoitui mukaan musavideon takia. Bändillä on paljon erilaisia musiikkivideoita mutta tämä on yksi rauhallisimmista ja simppelemmeistä. Pidän tästä kuvakollaasista. On muutenkin erittäin mielenkiintoista aina päästä bändien mukaan lavan taakse. Pidänkin dokkareista ja valokuvista joista näkee myös se mitä taustalla tapahtuu eikä vain se, mitä keikoilla tapahtuu.  

Olen monesti miettinyt miksi Kotiteollisuuden biiseissä on niin paljon Jumala ja Raamattu vertauksia. Tässäkin kokoelma CD:n kannessa on risti. Olisi mielenkiintoista tietää. En kuitenkaan näe Hynystäkään millään lailla uskonnollisena ihmisenä mutta toisaalta, eipä hän ole koskaan asiasta kertonutkaan. Lyriikka analyysi ei ole niitä vahvimpia lajeja varsinkaan silloin kun pitäisi tosissaan yrittää ymmärtää mitä niissä halutaan sanoa. Toki runoanalyyseissä loistin lukiossa kunhan vain keksi kaiken maailman paskaa hämäristä runoista niin opettaja oli tyytyväinen xD

Kappale: Tämän taivaan alla
Esittäjä: Kotiteollisuus
Albumi: Helvetistä itään
Julkaistu: 2003
Levy-yhtiö: Megamania
Maa: Suomi
Genre: Heavy Metal / Rock

Tekijät
Kotiteollisuus
Mikko Karmila
Jouni Hynynen

-----------------------------------------------

101st song is Kotiteollisuus - Tämän taivaan alla

Finally Kotiteollisuus.

I got to introduced into this band through my partner. Of course, I had listened some songs earlier and liked them but the whole production was unknown for me. I've also seen the band live couple of times. 

Kotiteollisuus is very contradictory band. It's racket of geezers and male chauvinism but the lyrics are sometimes very deep. The band is as contradictory as is the lead singe, Jouni Hynynen. He definitely has different roles. With band he's rowdy male chauvinist, as an author he's pensive and deep. I really would like to get to know the author Hynynen more than the band Hynynen.

We do have almost all the books by Hynynen.

It was very difficult to choose just one song from this band so I guess there's going to be others later but this song I chose because of the music video. The band has very different music videos and this one is one of the simplest and most calm. I like that picture collage. It's very interesting to see what kind of life the band is living behind the stage. I like documents and pictures about the happenings on the background more than on actual gig.

I've been thinking why there's so much references to God and Bible on Kotiteollisuus' lyrics. Even in this collection CD there's cross on the cover. It would be interesting to know. I've never seen Hynynen as religious person but on the other hand, he has never talked about it. Lyrics analysis isn't my strongest thing especially when you really want to understand what the lyrics want to say. Of course, I was very good with poem analysis when in high school but then it was just enough that you make up some shit from vague poems and the teacher was happy xD

Song: Tämän taivaan alla
Performed by: Kotiteollisuus
Album: Helvetistä itään
Released: 2003
Label: Megamania
Country: Finland
Genre: Heavy Metal / Rock

Credits
Kotiteollisuus
Mikko Karmila
Jouni Hynynen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti