perjantai 30. kesäkuuta 2017

180. Kim Lönnholm - Minä olen muistanut

180. biisi on Kim Lönnholm - Minä olen muistanut



En oikein tiedä pidänkö vai inhoanko tätä biisiä. Ehkä enemmän menee kuitenkin inhon puolelle. Toki lapsena lauloin tätä aika paljon karaokessa ja silloin kai tästä jotenkin pidin mutta nykyään en oikein voi enää sietää tätä biisiä. 

Se on niin masentava, ja laiska, ja tylsä. Edes Jarkko Ahola ei biisiä pelastanut vaikka hänen versionsa olikin ehkä hieman piristävä rokkisoundeineen. 

Sain tietää että tämä on ollut Suomen Euroviisu ehdokas. Vuosi oli 1989. Eurovision Wiki osaa kuitenkin sanoa että "Kappale ei ollut karsinnassa päätösvaltaa suorittaneen asiantuntijaraadin mieleen, vaan se sijoittui lopputuloksissa seitsemänneksi." En yhtään ihmettele. Onhan tämä todella masentava biisi, varsinkin jos ei vielä edes ymmärrä sanoja. 

p.s laittaisin Youtube videon niin Lönnholmilta kuin Aholaltakin mutta Youtube ei tällä hetkellä toimi ainakaan minulla joten laitan ne ehkä myöhemmin (tai sitten tapani mukaan unohdan koko jutun). 


Kappale: Minä olen muistanut
Esittäjä: Kim Lönnholm
Albumi: Minä olen muistanut
Julkaistu: 1989
Levy-yhtiö: Flamingo Music
Maa: Suomi
Genre: Pop

Tekijät
Edu Kettunen
Kassu Halonen


--------------------------------------------------

180th song is Kim Lönnholm - Minä olen muistanut

I don't really know if I like or dislike this song. Maybe I would turn more into dislike. Although, I did sing this song a lot on karaoke when I was a child and I think I somehow liked this song back then but nowadays I can't really stand this song anymore.

It's depressing, and lazy, and boring. Not even Jarkko Ahola could save it, although his version was little refreshing with his rock sound.

I also got to know that this is Eurovision song from Finland. The year was 1989. Although, Eurovision wiki can say that: "The jury of the specialists which had decision making power in the preliminary didn't quite like the song and it ranked 7th in the final results." No wonder. This is very depressing song, especially if you don't understand even the words.

p.s. I would put some Youtube videos from Lönnholm and Ahola but Youtube doesn't work at the moment, at least for me, so I will put the videos later (or forget the whole thing, as usual).


Song: Minä olen muistanut
Performed by: Kim Lönnholm
Album: Minä olen muistanut
Released: 1989
Label: Flamingo Music
Country: Finland
Genre: Pop

Credits
Edu Kettunen
Kassu Halonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti