sunnuntai 29. tammikuuta 2017

29. Rammstein - Du Hast

29. biisi on Rammstein - Du Hast






Ah, Rammstein! Mitään en ymmärrä mutta on tää vaan kova. Kieroutunutta. Nerokasta. Hurjaa. 

Rammsteiniin tutustuin myöskin nykyisen avopuolisoni kautta. Hän pitää bändistä todella paljon. Kun Du Hast julkaistiin, en bändistä välittänyt. 90-luvulla olin aika selkeä poppari. Toista se on nykyään. Harvinaista, että olen Rammsteinin löytänyt kun bändi vielä elää ja on voimissaan :) Hyvä niin!

Vielä pitäisi joskus päästä näkemään heidät keikoillaan. Olen kuullut hurjia huhuja niistä ja osan todistanut todeksikin, kiitos Youtuben keikkavideoiden. Puolisoni osaa saksaa joten hän on muutamia biisejä minulle kääntänytkin pääpirteittäin mistä ne kertovat. Biisit ovat täynnä hurjia aiheita!

Pitäisi kuunnella enemmänkin Rammsteinia. Pitäisi myös lukea heidän tarinansa jonka ostin puolisolle joululahjaksi, ihan itseänikin ajatellen :D Varsinkin vokalisti Till Lindemann on erittäin mielenkiintoinen persoona. Ujo uimari josta lavalla tulee sadomasokistinen kuningas. Myös herran soolotuotantoon pitäisi tutustua paremmin. 

Bändin musavideot ovat myös aiheidensa mukaisia. Monet hyvin ahdistavia ja ronskeja. Rammstein on kauhistuttanut ja tulee kauhistuttamaan vielä jatkossakin ja hyvä niin!

Kappale: Du Hast
Esittäjä: Rammstein
Albumi: Sehnsucht
Levy-yhtiö: Motor Music Records
Julkaisuvuosi: 1997
Maa: Saksa
Genre: Industrial metal

Tekijät
Sävellys: Rammstein
Sanoitus: Rammstein
Tuottajat: Jacob Hellner, Rammstein


---------------------------------------------

29th song is Rammstein - Du Hast

Oh, Rammstein! I understand nothing but it's still heavy. Twisted. Brilliant. Fierce.

I got to know Rammstein because of my partner. He really likes the band. When this song, Du Hast, was released, I didn't really care about the band. I was clearly more into pop songs. Now, it's other way around. It's rare that I did find Rammstein when they are still alive and kicking :) That's good thing!

I need to see them on their gig. I've heard wild rumours about them and some I've proven to be true, thanks to Youtube and it's gig videos. My partner knows little bit of German and he has translated some of the songs outlines for me. The songs are full of rough subjects!

I should listen more of Rammstein. I also need to read their story which I bought for my partner as Christmas present, keeping myself in mind of course :D Especially the vocalist, Till Lindemann, seems very interesting person. Shy swimmer who turns into sadomasochistic king on the stage. I should also introduce myself to his solo production.

The band's music videos are like their songs. Many are quite tense and rough. Rammstein has been shocking people and they will do it again in future and that's a good thing!

Song: Du Hast
Performed by: Rammstein
Album: Sehnsucht
Label: Motor Music Records
Released: 1997
Country: Germany
Genre: Industrial metal

Credits
Composed by: Rammstein
Written by: Rammstein
Produced by: Jacob Hellner, Rammstein

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti