sunnuntai 21. toukokuuta 2017

140. A-Tyyppi - Ihanaa Leijonat, Ihanaa

140. biisi on A-Tyyppi - Ihanaa Leijonat, Ihanaa






Suomi pelaa tänään pronssista. Ei olisi kyllä uskonut. Täällä meni usko jo aikoja sitten mutta hienoa että päästiin silti taistelemaan mitalleista.

Tämä on maailman paras kannustusbiisi. Mertaranta on paras selostaja ikinä!

Olen alkanut seuraamaan MM Jääkiekkoa vasta aikuisiästä. Kyllä minä jonkin verran jääkiekkoa seurasin nuorempanakin mutta suurempi kiinnostus heräsi vasta aikuisiässä. Mutta en minä silti edelleenkään muuta jääkiekkoa katso kuin MM. 

En muista vuoden 95 voitosta mitään, oli minulla toki fanipaita ja kaikkea, iloitsin, mutta en muista seurasinko edes peliä tuolloin. Olin kuitenkin vasta 7-vuotias. Vuoden 2011 voitosta muistan sentään hieman enemmän. Pidimme kisastudiota kaverin luona. Huudosta päätellen niin piti joku naapurikin. Mutta niin huusimme mekin :) Kävimme pelin jälkeen pyörähtämässä Tampereen keskustassakin, se oli virhe. Tarkoitus ei ollut mennä ihan keskustaan asti mutta jotenkin ajauduimme sinne sitten ruuhkan takia. Hienoa oli. 

2022 kisat pidetään Suomessa, Tampereella ja Helsingissä. Suomen pelit käydään varmaan kyllä Helsingissä joten tuskin siitä mitään hyötyy taaskaan.

Kappale: Ihanaa Leijonat, Ihanaa
Esittäjä: A-Tyyppi
Maa: Suomi

Tekijät
Kettunen
Spoof
Nyberg
Antero Mertaranta

-------------------------------------------------------

140th song is A-Tyyppi - Ihanaa Leijonat, Ihanaa

Finland is playing for bronze medal today. I would have never believed it. I lost my faith a long time ago but it's nice they are still fighting for a medal.

This is the best support song. And Mertaranta is the best sports commentator ever!

I've started to watch World Champion Hockey in my adult life. I did watch hockey little bit when I was younger too but mostly I've started to watch it in my adult life. But that's still only hockey I watch. 

I don't remember anything about the winning of 1995, of course I had a fan shirt and everything, I was happy, but I can't really remember if I did watch the game back then. After all, I was only 7 then. But I do remember the 2011 winning a much better. We watched the game at our friends' place. Judging for the shouting, neighbour was also watching the game. But we shouted too :) After the game we decided to stop by at the centre of Tampere but it was a mistake. We didn't meant to go in the middle of centre but somehow we just drifted there in the traffic jam. It was quite cool.

2022 games are held in Finland, at Tampere and Helsinki. But of course, I'm sure all the games where Finland plays are held at Helsinki so I wouldn't benefit for it after all.

Song: Ihanaa Leijonat, Ihanaa
Performed by: A-Tyyppi
Country: Finland

Credits
Kettunen
Spoof
Nyberg
Antero Mertaranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti